Kolmanneksi tullut keskusta ei halua lähteä mukaan kulttuurisotiin. Se on vastaveto perussuomalaisille. SDP:n, kokoomuksen ja keskustan puoluesihteerit kommentoivat Ylen vaalimittausta. Päivi Lakka, ...
Saamelaisten totuus- ja sovintokomissio on julkaissut kaksi erillisselvitystä saamelaisten oikeusasemaan liittyvästä lähihistoriasta. Avaa kuvien katselu Lähihistoriaa avaavat erilliselvitykset ovat ...
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask saivat pitkän odotuksen jälkeen Ralph-poikansa kotiin marraskuussa 2024. Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat taltioineet Italian-kotinsa remonttia ja arkeaan Unelmia ...
Valtakunnansyyttäjä Ari-Pekka Koivisto jatkaa Anneli Auerin ja tämän entisen miesystävän syytteiden ajamista käräjäoikeudessa. ”Valtakunnansyyttäjän päätös perustuu sille, että asiassa on edelleen ...
Joulukuussa 2018 sijoituspalveluyhtiön lakiasiainjohtaja Sonja Lassila heräsi aamuvarhain ja purskahti lohduttomaan itkuun. To do -lista oli venynyt monisivuiseksi eikä lyhentynyt, vaikka Sonja kuinka ...
Yhdysvallat on asettanut odotetut tullit Meksikolle, Kanadalle ja Kiinalle eli kolmelle suurimmalle kauppakumppanilleen. Donald Trump allekirjoitti presidentin asetuksen asiasta puoliltaöin Suomen ...
Rkp ajaa kuntavaaleissa panostuksia kouluun ja koulutukseen, ”jotta meillä olisi taas maailman paras koulu” ja haluaa Suomesta ”maailman lapsiystävällisimmän maan”. Tämä vaatii Rkp:n mukaan ...
Eduskunta valitsee tiistaina puhemiehen ja varapuhemiehet. Vaali järjestetään joka vuosi eduskunnan vuoden ensimmäisessä täysistunnossa. Puhemies ja varapuhemiehet muodostavat puhemiehistön. Tällä ...
sunnuntai 12.1.2025 klo 14:47 (päivitetty 12.1.2025 klo 15:45) Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä jysäyttivät talven suurimman hiihtolajipaukun Oberhofin maailmancupissa. Suomalaiset nappasivat ...
Auto ajautui ulos tieltä lauantaina hieman ennen puolta kymmentä illalla Tampereen ydinkeskustassa Hämeenpuiston ja Satakunnankadun risteyksessä. Auto törmäsi suojatien vieressä olevaan ...
Valtioneuvoston kanslia Puolustusministeriö Liikenne- ja viestintäministeriö Ulkoministeriö Valtiovarainministeriö Työ- ja elinkeinoministeriö Oikeusministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö ...
Kyseessä on Sallan kunnan tempaus, johon he etsivät vapaaehtoista pariskuntaa. Ilmoitus päätyi sosiaalisen median kautta kuopiolaisten Lauri Hakkaraisen ja Liisa Törnin tietoisuuteen. – Lauri näki ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果